torstai 31. elokuuta 2017

Mitä suomalaiset ajattelevat Donald Trumpista?

Kuvassa Trumppiin liitetty adjektiiveja kyselyssä. 

Donald Trump saa paljon palstatilaa, eikä kovin moni juttu ole mairitteleva. Media tuntuu suhtautuvan kriittisesti, entä muut suomalaiset? Kysyin kevään kuntavaalitutkimuksen yhteydessä mitä suomalaiset ajattelevat Yhdysvaltojen presidentistä Donald Trumpista, häntä äänestäneistä ihmisistä ja median tavasta kohdella häntä. Kysymykseen[i] vastasi 153 ihmistä eri puolilta Suomea. Vaikka data on kerätty keväällä, en usko asenteiden olennaisesti muuttuneen kesän aikana. 

Silmiinpistävintä suomalaisten suhtautumisessa Trumppiin on pelko ja huolestuneisuus siitä mitä tulee tapahtumaan. Jopa 40% vastaajista oli huolissaan tulevasta: ”Hulluhan se on, pelottaa, mitä tapahtuu”, Olen huolestunut mitä kaikkea kamalaa Trump vielä saa aikaan. ”, ”Olen kauhuissani”.  Näinkin synkkiä ajateltiin: ”Olen huolissani, ehdottomasti. Trump kusee homman ja alkaa uusi maailmansota”. Erityisesti ihmisiä huolettaa epästabiilius, asenne ilmastonmuutokseen, ääriliikkeiden nousu, köyhien aseman kurjistaminen, ulkomaalaistaustaisten huononeva asema Yhdysvalloissa, arvaamattomuus. Myös Trumpin symbolisesta vaikutuksesta ollaan huolissaan: ”Olen huolestunut yleisistä populismin ja vihapuheen yleistymisestä ja hyväksymisestä”, Pelkään että Trumpin presidenttiys edesauttaa ilmastonmuutosta ja aiheuttaa yleistä kaaosta sekä aiheuttaa sen, että ihmiset alkavat pitää Trumpin käyttäytymistä ihailtavana ja normaalina.” Osa on myös sitä mieltä, että vaikka seuraukset ovat pelottavia, ne eivät kuitenkaan vaikuttane Suomeen paljoa. ”Pelkään seurauksia, mutta en usko niiden vaikuttavan Suomen kovin laajalti”.

Kaikki eivät ole huolissaan, sillä: ” Muut ovat jo ihan riittävän”.  Todettiin myös että: ”Sitä saa mitä tilaa, minun huolestumiseni asiasta ei auta mitään, korkeintaan tekee pahan mielen”.

Osa vastaajista (4 kpl) kuitenkin ajattelee, että on Yhdysvaltojen oma asia millaisen ihmisen valitsevat ja että Trumpin pitäisi antaa näyttää mihin pystyy: ”Antaa äijän näyttää, mitä saa aikaan”, ” Kansa valitsi - pulinat pois. Suomesta ainakaan ei kannata soittaa suuta toisen maan kansalaisten valinnalle”. Osa ymmärtää valinnan taustoja (4kpl): ” Uskon ihmisten äänestäneen häntä, koska heillä ei ollut parempaa tietoa ja halusivat muutosta.”, ”Vaikuttaa omaa maatansa puolustavalta otsikoiden perusteella. Olisin varmaan itsekin häntä äänestänyt”. Trumpin ihailijat ovat harvassa, mutta heitäkin löytyy (6 kpl), Esimerkiksi ”Kerrankin on "puuhapete" joka tekee eikä meinaa!! Olen todella tyytyväinen häneen! Lehdistö saisi kohdella häntä kunnioittavammin.” ”Hyvä tyyppi, kun on saanut säpinää aikaiseksi”.

Trumpin kannattaja Ohiossa keväällä 2017.
Mielipide siitä, miten lehdistö on kohdellut Trumpia jakaa ihmisiä jonkin verran. Suurin osa oli sitä mieltä, että lehdistö on kohdellut Trumpia aivan oikein. ” Hän on kaivanut oman kuoppansa ja lehdistö kohtelee aivan oikein”, ”Lehdistö on kohdellut häntä suorastaan hellästi verrattuna ukon omiin tekoihin ja puheisiin”, ” Lehdistö on kohdellut Trumpia mielestäni samalla tavalla kuin ketä tahansa muuta, joka sanoo/tekee yhtä järjettömiä asioita (jolloin kritisointi on oikeudenmukaista).” Osa on kuitenkin sitä mieltä, että lehdistö on ollut liian negatiivista. ”Lehdistö saisi kohdella häntä kunnioittavimmin”, ”Uutisointi Trumpista on turhan negatiivista”. Myös moni niistä, jotka eivät Trumpista pidä, kokevat, että lehdistö on ollut häntä vastaan. ”Vaikka olenkin Trumpin näkemyksiä vastaan, koen että aika mielellään myös kotimainen media julkaisee hänestä kohu-uutisia tyyliin "töppäsi taas". Tuntuu, että Trumpin epäonnistumista oikein odotetaan jotta siitä voidaan sitten tehdä suuret otsikot.” Jälkikäteen on mahdotonta arvioida tarkoittivatko vastaajat suomalaista lehdistöä vain amerikkalaista. Avoimissa vastauksissa oli viittauksia molempiin.


Yleisin reaktio Trumpin valintaan oli epäuisko ja tyrmistys, ihmeteltiin miten ”vitsi” voi tulla valituksi. Todettiin, että: ”Ei mennyt oikein, ei ole sopivan maan johtoon, äänestys meni pieleen”, ”On selvää, ettei tämä mies ole kykeneväinen hommaansa. Ihmistä joka puhuu naisista kuin paskasta, ei pitäisi ikinä päästää presidentiksi”. Myös termejä vitsi/trolli, epäusko, pettynyt, järkyttynyt  käytettiin runsaasti. Esimerkiksi: ”En vieläkään oikein pysty uskomaan, että Trumpin kaltainen trolli voi päästä suurvallan presidentiksi.”, ”En voi käsittää miten hänestä tuli presidentti”, ”Järkytyin kun hänet valittiin”. Osa sääli amerikkalaisia, osa oli vahingoniloisia tyyliin: Kansa saa sen näköisen presidentin, jolta itse näyttää.”, ”Uskon, että nyt moni katuu äänestämistään. Toivon todellakin niin”.
 
Valintaa myös ihmeteltiin aika tavalla: ”Trumpin valinta ihmetyttää, koska hän tuntuu rapauttavan niitä arvoja ja asioita jotka kuuluvat perinteisesti Amerikkaan”, ”Täysin käsittämätöntä, että demokratiasta piittaamaton henkilö voi olla Yhdysvaltain presidentti”. ”Vaikea käsittää, että amerikkalaiset äänestivät hänet presidentiksi.” Sitäkin mietittiin, mistä valinta johtuu ja arveltiin, että se johtuu USA:n koulujärjestelmästä. Moni ei usko Trumpin kauden kestävän loppuun asti: Toivon, että Trumpin, kesken jäävä, kausi ei aiheuta liikaa vahinkoa maailmalle ja USA:lle.”


Talon omistaja on luultavasti äänestänyt Trumpia. Kuva Ohion maaseudulta. 

Moni totesi, ettei ymmärrä Trumpia äänestäneitä ihmisiä. Yleisesti ajateltiin, että äänestäjät eivät oikein olleet perillä asioista: ”Häntä äänestäneet eivät ole ymmärtäneet elämän realiteetteja/politiikkaa”, ” Trumpin valinta on osoitus siitä, että iso osa äänestäjistä ei itse asiassa tiedä, mistä he äänestävät ja mitä asioita ehdokkaat ajavat”, ”Ihmettelen todella, että maailmaan mahtuu noin hukassa oleva ja noin suuri kansakunta, joka äänesti Trumpin presidentiksi.”, ” Ihmiset jotka äänestivät häntä ovat täysin väärille jäljille maailmanmenosta; heidän maailmankuvansa ei perustu ainakaan tieteellisesti tutkittua tietoon”. ”Olen hämmästynyt, että noin iso osa amerikkalaisista äänestää ehdokasta, joka käyttäytyy ala-arvoisesti eikä kampanjankaan aikana osoittanut minkäänlaista asiatietoa ja jonka aiemmat ansiot ovat liike-elämästä ja missikisoista tms.” Epäuskoa kuvaa tämäkin: ”En tiedä edes mitä pitäisi ajatella Trumpia äänestäneistä. Trump ehkä lupasi nopeita ja helppoja ratkaisuja, joita monet amerikkalaiset toivoivat epätoivoisessa tilassa.”


Sitäkin epäiltiin että äänestäjät olivat aivopesty (”Häntä äänestäneet ihmiset ovat vähintäänkin aivopestyjä”)  tai sitten äänestäjiä pidettiin vain yksinkertaisesti typerinä (11 mainintaa):  ”Ihmiset jotka äänestivät häntä ovat hulluja”, ”Pidän häntä äänestäneitä idiootteina”, ”Trumpin äänestäjät ovat tietämättömiä ja manipuloitavissa". Arveltiin, että moni äänesti vitsillä tai protestina: ”Häntä äänestivät paljolti juntit ja jotkut vitsinä tai protestina”. Jotkut kuitenkin ymmärsivät amerikkalaisia äänestäjiä. He arvelivat ihmisten äänestäneen Trumpia, koska olivat pettyneitä politiikkaan, äänestivät vaihtoehtoa, halusivat monimutkaisiin kysymyksiin yksinkertaisia helppoja miellyttäviä ratkaisuja, halusivat muutosta tai äänestivät yhden tietyn kannanoton perusteella (esimerkiksi kanta aborttiin). Alla oleva kuvio summaa suhtautumista Trumpin äänestäjiin.





Suomalaisten suhtautuminen Trumpin äänestäjiin. 

Kovin mairittelevaa kuvaa suomalaiset Trumpista eivät ole saaneet. Monet kertoivat suoraan etteivät pidä hänestä, eikä luonnehdinnat olleet kovinkaan kauniita: ”Mielisairas presidentti ja hullut punaniskat kannattajinaan”. Häntä luonnehdittiin myös seuraavasti: ”Pelle, jolle nauretaan aina Aasiaa myöten” tai: ”Pidän Trumpia vastenmielisenä, pelottavana, typeränä ja epäpätevänä johtamaan maataan”. Alla olevassa kuviossa (sama kuin kirjoituksen alussa) on kyselyssä Trumppiin liitettyjä adjektiiveja tai luonnehdintoja, mitä isompi teksti on sitä useampi mainitsi sanan tai sen synonyymin. Esimerkiksi epäpätevä - ilmauksia oli eniten (11 kpl). 





[i] Kysymyksen sanamuoto: ”Mitä mieltä olet Yhdysvaltojen nykyisestä presidentistä Donald Trumpista? Mitä ajattelet häntä äänestäneistä ihmisistä? Onko mielestäsi lehdistö kohdellut häntä oikein? Oletko huolestunut siitä, mitä Trumpin presidenttiydestä seuraa? (Jos et halua vastat, voit jättää tämän tyhjäksi)”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti