Mitä nostalgia on
Svetlana Boyn käsittelee mainiossa vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassaan ”The future of nostalgia” syvällisesti nostalgiaa käsitteenä. Hän toteaa, että nostalgia toimii ”assosiatiivisella logiikalla”. Tällä hankalalta kuulostavalla termillä hän tarkoittaa, että tykkäämme sellaisista asioista ja esineistä, mitkä muistuttavat meitä mukavista muistoista. Vaikka mukavien asioiden muistelu on miellyttävää, nostalgiaan liittyy samanaikaisesti katkeraa menetyksentunnetta. Menetetty asia on yleensä jokin aineeton hyvä; elämäntapa, tunnelma, miljöö tai välähdys. Kaipaamme menettämiämme asioita ja suremme sitä, ettei ole mahdollista palata menneeseen (Impossibility of mythical return).
Romanttinen nostalgia suuntautuu johonkin nykyisyyden ulkopuolelle, jonnekin sellaiseen tilaan mikä on menneisyyden ja utopian rajamailla; paikkaan missä aika on pysähtynyt. Romanttinen nostalgia on epäsystemaattista. Emme todellakaan kaipaa kaikkia asioita menneisyydestämme. Nostalgisissa muisteluissa unohdamme menneisyyden ikävät puolet. Nostalgia viettelee meidät näkemään menneet asiat hempeässä valossa.
Nostalgia oli varsinainen kulttuurinen muotisuuntaus 1900-luvun alussa, jolloin koulutetut kaupunkilaiset ja maanomistajat alkoivat muistella menetettyä nuoruuttaan, menetettyjä keväitä, tansseja ja mahdollisuuksia. Kirjoitettiin runoja, maalattiin tauluja ja kuivattiin kukkia. Tämä salonkikelpoinen nostalgia oli leikkisää, dynaamista ja sosiaalista – monia asioita muisteltiin yhdessä. Nostalgisia esineitä kerättiin yksityiskokoelmiin, mennyttä ikään kuin matkamuistoistettiin. Yksityiskokoelmien avulla voitiin kuvitella muita aikoja, paikkoja ja sukeltaa päiväuniin ja nojatuolinostagiaan (armchair nostalgia). Arkipäiväisetkin vanhat esineet saivat taide-esineiden sädekehän, innostuttiin säröistä ja muista epätäydellisyyksistä eletyn ajan merkkeinä. Kaipaus lokeroitiin kaappeihin, hyllyihin ja kokoelmiin.
Vaikka nostalgia ei enää sävytä kulttuuriamme samalla tavalla kuin 1900-luvun alussa, niin ei se tunteena ole kadonnut mihinkään. Vaikuttaisi jopa siltä, että mitä epävarmemmalta tulevaisuus näyttää sitä enemmän monet ihmiset kaipaavat mennyttä, selkeämpää aikaa. Moni kokee, että olemme menettäneet lumoavan maailman missä oli selkeitä asioita.
Hyödyllinen, haitallinen ja harmiton nostalgia
Boym toteaa, että nostalgia, historiallisena tunteena, on kaipausta johonkin kutistuvaan kokemuksen tilaan. Hän jaottelee nostalgian kahteen eri tyyppiin, joista toinen on haitallista ja toinen hyödyllistä tai ainakin harmitonta. Nostalgia on hyödyllistä silloin kun se on reflektoivaa, eli silloin kun pohdimme menneitä aikoja, mitä voisimme niistä oppia ja miten me voisimme oppimamme rakentaa parempaa tulevaisuutta. Tämä on tervettä nostalgiaa. Jos henkilökohtaisella tasolla jotkin esineet tai mielikuvat tuovat meille mieleen mukavia muistoja, ei siinä ole mitään pahaa. Haitallista nostalgiaa on sellainen menneisyyden ihannointi, missä poimitaan vain paloja historiasta. Näiden palasten avulla rakennetaan ihanteellinen menneisyyskäsitys. Tähän kuvitteelliseen menneisyyteen halutaan sitten palata. Ollaan pakkomielteisen innostuneita suurista symboleista, puhutaan suurista totuuksista ja myyttiset mittasuhteet saaneista perinteistä. Tämä haitallinen nostalgia ei todellakaan vie kehitystä eteenpäin. Menneisyyteen ei ole mahdollista palata. Eikä tämä ole edes ajatuksen tasolla loogista, koska nämä nostalgikot eivät halua palata sellaiseen menneisyyteen mikä todellisuudessa oli, vaan johonkin utopistiseen vain hyvistä elementeistä rakennettuun menneisyyskuvitelmaan.
Nostalgia äänestyspäätöksissä
Useiden tutkimusten mukaan erityisesti äärioikeistolaiset ja populistiset puolueet käyttävät paljon nostalgiaa argumentoinnissa. Se vetoaa heidän äänestäjiensä, jotka usein ovat epävarmoja omasta tulevaisuudestaan muuttuvassa maailmassa. Nämä äänestäjät kaipaavat takaisin helpompaan ja selkeämpään maailmaan. Esimerkiksi perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on kampanjoinut sloganin ”Suomi takaisin” -avulla. Lehti-ilmoituksessa presidentinvaaleihin liittyen tätä selvennettiin: ”Suomi takaisin tarkoittaa paluuta perusasioihin. Sellaisiin asioihin, jotka vielä jokin aika sitten olivat itsestään selviä, mutta joita tänä päivänä valitettavasti vain harvat uskaltavat puolustaa.” Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump halusi ”Make America great again” ja samaa näyttää tavoittelevan Time-lehden mukaan myös naapurimaan johtaja Vladimir Putin.
Myyttiseen ja ihannoituun menneeseen kaivataan myös Saksassa erityisesti islaminvastaisessa äärioikeistolaisessa PEDIGA-ryhmässä. Samoin Puolassa äärioikeistolainen PIS-puolue haluaa takaisin vanhaan hyvään maailmaan. PiS ei tykkää siitä, että on pyöräilijöitä ja vegaaneja, jotka käyttävät uusiutuvaa energiaa ja hyökkäävät kummallisilla moderneilla arvoillaan heidän perhettään, koulujaan, lastentarhojaan, kirkkoa, pyhiä arvoja ja vapauttaan vastaan. Muiden ihmisten koetaan nauttivan elämästä epäilyttävällä tavalla, mikä jo itsessään vaarantaa perinteisen elämäntavan. Turkin johtaja Recep Erdogan haluaa tehdä Turkista jälleen suuren. Hän haikailee ottomaanien valtakunnan aikoihin, jolloin Turkki hallitsi suuria alueita kolmella eri mantereella. Myös Viktor Orban haluaa tehdä Unkarista jälleen mahtavan. Näitä tuntuu riittävän...
Joskus pelkästään menneiden muistelu ei riitä. Suomen Kuvalehden jutussa (2021) kerrotaan netissä leviävistä pseudotarinoista, joissa Suomen kuningaskunta on ollut Euroopan ensimmäinen sivistysvaltio Ja Suomen kieli on muodostanut pohjan muille eurooppalaisille kielille. Näitä muinaisiin satuihin ja vilkkaaseen mielikuvitukseen perustuvia tarinoita voidaan käyttää poliittisiin tarkoituksiin. Halutaan luoda kuvaa uljaammasta kansasta ja historiasta kuin mitä maalla todellisuudessa on.
Lähteet:
Boym, Svetlana (2002): ”The future of nostalgia”
Francesco Melito (2021): “Finding the roots of neo-traditionalist populism in Poland: “Cultural displacement” and European integration”, a presentation in seminar ”2nd Helsinki Conference on Emotions, Populism and Polarisation”, May 6-8th, 2021, Helsinki.
Hautamäki, Terhi (2021): ”Vähän uljaampi menneisyys”, Suomen Kuvalehti 12/2021, s. 30-36
Sabine Volk “Resisting leftist dictatorship? Memory politics and collective action framing in the far-right populist PEGIDA movement”, a presentation in seminar ”2nd Helsinki Conference on Emotions, Populism and Polarisation”, May 6-8th, 2021, Helsinki.
Ps.
Luettuna Svetlana Boyemin kirjan, huomasin, että suomeksi on viime vuonna ilmestynyt kirja samasta teemasta. Antti Vihman ”Nostalgia. Teoria ja käytäntö” julkaistiin 2021. En ole Vihman kirjaa lukenut, niin vaikea sanoa siitä mitään. Pikaisen selailun perusteella näyttäisi olevan suurin piirtein samoja teemoja kuin Svetlana Boyemin teoksessa. Hänkin kirjoittaa pohdiskelevasta nostalgiasta ja haitallisesta menneisyyttä valikoivasti muistelevasta populistisesta nostalgiasta. Vihman teos näyttää kiinnostavalta ja mennee mahdolliselle lukulistalle erityisesti ajankohtaisten teemojensa takia (Brexitin nostalgia, perussuomalaisten nostalgia ja Trumpin nostalgia).
Kommentit
Lähetä kommentti