Vaalikoneet tarjoavat ehdokkaille ainutlaatuisen mahdollisuuden esitellä itseään laajalle yleisölle, sillä ne ovat tärkeimpiä tapoja, joilla äänestäjät hankkivat tietoa ehdokkaista. Vaalikoneiden toimintaidea on todella hieno: sekä ehdokkaat että äänestäjät vastaavat samoihin kysymyksiin ja kone kertoo, keiden kanssa äänestäjä on eniten samaa mieltä. Koska kaikki ovat vastanneet samoihin kysymyksiin, ehdokkaiden vertailu on helppoa. Vertailu on kuitenkin rajattua, sillä ehdokkaita voi vertailla ainoastaan vaalikoneen kysymysten perusteella.
Olen hieman huolissani siitä, miten monet ihmiset näyttävät luottavan vaalikoneen suosituksiin. Olen testaillut vaalikoneita useissa eri vaaleissa, ja niiden antamat suositukset vaihtelevat hurjasti. Osittain vaihtelu johtuu vaalikoneiden laatijoiden kehnoista tai moniselitteisistä kysymyksistä ja osittain vastaajien, minun tai ehdokkaan, epäjohdonmukaisuudesta. Haluaisin uskoa, että vaalikonekysymysten laatijat pyrkivät vilpittömästi muotoilemaan mahdollisimman puolueettomat kysymykset. Tämä ei yleensä onnistu, sillä kysymysten laatiminen on aina subjektiivista. Vaalikoneiden kysymykset painottuvat niille teemoille, mistä kysymysten laatijat ovat olleet kiinnostuneita.
Vaikka vaalikonekysymykset eivät aina ole optimaalisia, vaalikoneista voi silti olla paljon hyötyä sekä ehdokkaille että äänestäjille. Kysymysten ongelmat kannattaa kuitenkin tunnistaa, jotta ymmärtää, mitä vastaukset ja niiden perusteella annetut suositukset oikeastaan kertovat. Seuraavassa käyn läpi neljä ansaa, joihin sekä ehdokas että äänestäjä voivat vaalikoneessa langeta.
Ansa 1: Epämääräisyys
Ehdokkaiden tai äänestäjien ei ole ihan yksinkertaista vastata vaalikoneiden kysymyksiin, sillä kysymykset saattavat olla vaikeasti muotoiltuja. Jos asiasta ei oikein ole mielipidettä, on myös vaikea valita onko asiasta ”täysin” vai ”melkein” samaa mieltä. Kysymykset saattavat myös yksinkertaistaa liikaa.
Osa vaalikoneiden kysymyksistä vaikuttaa tahallaan johdattelevilta ja osa johdattelee luultavasti tahattomasti. Osa kysymyksistä on varmaan vahingossa moniselitteisiä. Jotkut kysymykset ovat naiiveja tai täysin irrelevantteja, esimerkiksi ”Ovatko kissat koiria fiksumpia eläimiä” (Ilta-Sanomat, 2015). Edellä kirjoitin, että kaikki ovat vastanneet samoihin kysymyksiin. Teoriassa näin onkin, mutta käytännössä tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Monet kysymykset ovat niin huonosti laadittuja, että kysymyksen voi ymmärtää useilla eri tavoilla.
Yksi esimerkki epämääräisyydestä oli Ylen vaalikoneen kuntavaaleissa 2017 Keravaan liittyvä kysymys: ”Kauppojen sijoittumista tulee ohjata päätöksenteossa kaupungin uuteen keskustaan”. Lähes koko ikäni Keravalla asuneena minulle on hyvin epäselvää, missä on kaupungin uusi keskusta. Jos sen tietäisin, voisin ehkä ottaa kantaa siihen, haluanko sinne kauppoja vai en.
Ansa 2: Nollakysymykset
Epämääräisten kysymysten lisäksi vaalikoneissa on ehdokkaille myös todellisia ansoja. Osa kysymyksistä on sellaisia, joita nimitän nollakysymykseksi, eli kysymyksiä, joista kukaan rationaalinen ihminen ei voi olla eri mieltä. Kun sitten kysytään, olenko täysin/melko samaa mieltä vai täysin/melko eri mieltä väitteen kanssa, on se ihan absurdia. Esimerkiksi Iltalehti kysyi (2015), olenko samaa vai eri mieltä väitteen kanssa ”Suomen talouskriisi antaa uudelle eduskunnalle hyväksyttävän syyn leikata kehitysapua”. Joo, varmaan antaa. Ei väitteen kanssa varmaan kukaan voi olla eri mieltä. Luultavasti tarkoituksena oli kysyä, pitäisikö kehitysapua leikata vai ei, ja sehän on ihan eri kysymys. Olen tuon vaalikoneen väitteen kanssa täysin samaa mieltä, talouskriisi antanee hyväksyttävän syyn leikata kehitysapua. Mutta sen kysymyksen kanssa, että pitäisikö meidän talouskriisin tilanteessa leikata kehitysapua, olen täysin eri mieltä. Vastaajan on näissä nollakysymysten tilanteissa päätettävä, vastaako hän siihen mitä väite kirjaimellisesti tarkoittaa vai siihen, mitä hän arvelee kysymyksen laatijan tarkoittaneen.
Toinen esimerkki nollakysymyksestä oli Ilta-Sanomien vaalikoneesta. Siinä kysyttiin, mitä mieltä olen väitteestä ”Suomalaisen ei tarvitse antaa rahaa kerjäläiselle”. Luulisin, että tästäkin väitteestä kaikki ovat täysin samaa mieltä. Eihän meidän todellakaan tarvitse antaa. Annamme, jos haluamme. Ehkäpä tässä haluttiin kysyä sitä, mitä mieltä olemme kerjäläisistä. Vai olikohan kenties tarkoitus kysyä, pitäisikö yhteiskunnan tehdä jotain asialle. Aika vaikea tähän on vastata yhtään mitään, kun en pysty edes arvaamaan, mitä tällä on haettu. Tästä seuraavasta väitteestä osaan sentään arvata, mitä tässä on yritetty kysyä. (Yle 2017): ”Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti”. Tässä varmaan haettiin jonkinnäköistä fiilistä siitä, että kuinka paljon terveyspalveluita pitäisi hajauttaa ja kuinka paljon keskittää. Väite ei kuitenkaan tarkkaan ottaen kysy sitä lainkaan. Ihmettelen, miten kukaan voisi olla sitä mieltä, että toimimattomat palvelut ovat tärkeämpiä kuin sijainti?
Ansa 3: All-in-one-kysymykset
Toinen vaikea kysymystyyppi on sellainen, missä on samassa väitteessä monta eri asiaa. Nämä all-in-one-kysymykset ovat hankalia. Tällöin ei voi tietää, mitä väitteen kohdista kysymyksellä tarkoitetaan. Yrittäjien vaalikoneessa (2015) oli väite: ”Tietullit tai tienkäyttömaksut olisivat alueellinen lisävero, joka lisäisi yritysten kustannuksia ja vääristäisi kilpailua.” Jos tätä väitettä purkaa osiin, niin väitteen kaksi ensimmäistä osaa ovat sellaisia, mistä luulen kaikkien olevan samaa mieltä. Tietullit ovat todellakin alueellinen lisävero ja ne lisäävät yritysten kustannuksia. Eikä oikeastaan tuosta kolmannestakaan osasta voi olla eri mieltä, eivätköhän tietullit vääristä kilpailua. Siitä toki voidaan olla montaa mieltä, onko sillä merkitystä tai väliä. Eli suurin osa väitteestä on sellaista, minkä kanssa rationaalisesti ajatellen ei oikein voi olla eri mieltä. Luultavasti oli kuitenkin tarkoitus kysyä, kannatatko tietulleja ja siitähän me voimme olla mitä mieltä tahansa. Joka tapauksessa vastaajan on vaikeaa arvata, mitä kysymys tarkoittaa ja miten äänestäjät tai ehdokkaat ovat sen ymmärtäneet.
Tähän samaan teemaan liittyy myös Iltalehden vaalikoneen väite: ”Uuden eduskunnan on säädettävä laki tienkäyttömaksuista”. Väite on ilahduttavan yksiselitteinen, kysytään mielipidettäni siitä, pitäisikö eduskunnan säätää laki vai ei. Harmillisesti tässä ei kuitenkaan oteta lainkaan kantaa siihen, millainen laki on säädettävä. Halutaanko sellainen laki, missä on tienkäyttömaksuja, vai sellainen laki, joka kertoo, että niitä ei ole jatkossakaan. Todennäköisesti haluttiin kysyä mitä mieltä olen tienkäyttömaksuista, eikä sitä haluanko jonkun uuden lain. Näitä tämäntyyppisiä piilokysymyksiä on hyvin vaikea arvioida.
Ansa 4: Tietokilpailukysymykset
Jotkut vaalikoneiden kysymyksistä näyttävät testaavan äänestäjän (ja ehdokkaan) tietojen laajuutta. Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää äänestäjältä niin hyviä taustatietoja, ettei tällaisen tavallisen yhteiskuntatieteiden tohtorin tietämys riitä alkuunkaan. Ongelma näissä kysymyksissä on se, että ihmiset eivät yleensä tiedä, mitä he eivät tiedä. Mitä vähemmän jostain aihepiiristä tietää, sitä helpommalta vastaaminen saattaa tuntua. Nämä tietokilpailutyyppiset kysymykset ovat myös ehdokkaille ansoja. Kun ehdokas vastaa näihin kysymyksiin, on hyvä pohtia, minkähän verran tietoa keskivertoäänestäjillä mahtaa olla tästä aihepiiristä. Vastaavatko he ihan mutulla vai ovatko he todella perehtyneet aiheeseen? Useimmat ongelmat ovat sellaisia, että ne muuttuvat, kun niihin perehtyy huolella. Onneksi monissa vaalikoneissa äänestäjä pystyy hyppimään sellaisten kysymysten yli, mistä ei mitään tiedä. Kaikki eivät kuitenkaan hypi.
Ehdokkaille vaalikoneisiin vastaaminen on aina riski, mutta suurempi riski on, ettei niihin vastaa. Jos kysymyksiin ei vastaa, ei myöskään ole mukana vaalikoneen antamien suositusten joukossa. Edellä mainittuja ansoja ei voi kokonaan välttää, mutta ehdokkaan kannattaa ehdottomasti perustella vastauksensa, koska siten voi antaa äänestäjille paljon lisätietoa ehdokkaan mielipiteistä. Perusteluissa voi esimerkiksi kertoa, miten ymmärsi kysymyksen ja mihin kysymykseen oikeastaan vastasi.
Äänestäjän kannattaa puolestaan lukea ehdokkaiden perusteluja erityisesti itselleen tärkeissä kysymyksissä. Niistä saattaa selvitä, miten ehdokas on ymmärtänyt kysymyksen ja mihin hän siis vastasi.
Kommentit
Lähetä kommentti