Suomessa nykypoliitikkojen fanittaminen on harvinaista. Muinaisia poliitikkoja kyllä fanitetaan; Kekkosta ja Mannerheimia erityisesti. Ex-pääministerillä Sanna Marinilla on paljon faneja ja Jussi Halla-Aho on noussut joissain piireissä kulttimaineeseen. Fanit kutsuvat Halla-Ahoa ”mestariksi”. Yhdysvalloissa poliittinen fanittaminen on yleisempää. Poliittinen fanittaminen tarkoittaa poliitikon vahvaa ja usein sokeaa kannattamista. Fanittajat ovat sitoutuneita omaan ideaansa, eivätkä kuuntele vastakkaisia näkemyksiä. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan sitä miten poliittinen fanittaminen muotoutuu ja miksi se voi olla yhteiskunnallinen ongelma.
Kun Barack Obamaa fanittaneita nuoria haastateltiin, eräs haastateltu (Lisa) kertoi Obaman kannattajien kokoontumisista. Kokoontumisissa hengailtiin muiden kanssa, huudettiin paljon, joku kampanjatoimistosta tuli kertomaan jotain, mentiin baariin ja hengailtiin lisää. Lisa kertoo, että faniyhteisössä vietetty aika sai hänet äänestämään Obamaa.
Eräs toinen haastateltu oli Anthony, joka kertoi suhtautuneensa aina varovaisesti poliittiseen aktivismiin. Jostain syystä hän kuitenkin löysi itsensä ripustamasta Obama-kylttiä ikkunaansa ja liimaamasta Obama-tarraa autoonsa. Anthonyn mukaan nämä toimenpiteet julistavat sitä, millainen ihminen hän on ja millaiset asiat ovat hänelle tärkeitä. Obaman fanittamisesta oli tullut tärkeä osa Anthonyn identiteettiä.
Ollakseen fani ei tarvitse liimata tarroja mihinkään tai edes lähteä kotoa. Fanittaa voi myös ilman, että kertoo siitä kenellekään, ostaa tuotteita, tai osallistuu mihinkään tapahtumaan. Fanittamiseen riittää pienetkin asiat, kuten poliitikon seuraaminen uutisista tai silloin tällöin ehdokkaan somesivuilla käyminen. Oikeastaan itseään ei edes tarvitse kutsua faniksi fanittaakseen jotakuta. Voi ajatella olevansa hänen kannattajansa, tai tukijansa, mutta loppujen lopuksi samasta asiastahan on kyse. Pitkälle vietynä fanittaminen voi kutenkin olla osa identiteettiä ja ehdokkaan kannattamisella voi olla suuria symbolisia merkityksiä.
Erään tutkijan mukaan poliittisessa fanittamisessa on nähtävissä sama ilmiö kuin muihinkin julkkiksiin liittyvässä fanittamisessa: jossain vaiheessa muoto korvaa sisällön. Vaikka poliittinen fanittaminen alkaa jonkun poliitikon agendan ja mielipiteiden tykkäämisestä, se hyvin pian muuttuu sellaiseksi fanittamiseksi, missä fanittaminen itsessään on tärkeämpää kuin fanitettavat asiat. Alla oleva kuvio kuvaa prosessia:
Esimerkiksi James Teksasista voi fanittaa Donald Trumpia. Aluksi hän tykkää siitä, miten Trump tulee politiikan ulkopuolelta ja uskaltaa puhua asioista. Trumpin tavoitteet puhuttelevat Jamesia: ”Joo, muuri tänne tarvitaan, jotta meksikolaiset eivät vie kaikkia työpaikkoja”. Vähitellen Trumpista ja hänen mielipiteistään tykkääminen muuttuu fanittamiseksi. James alkaa pitää siitä, mitä Trumpin kannattaminen kertoo hänestä itsestään. Hänkin on oikeastaan aika räväkkä tyyppi ja vaatii muutoksia maailmaan. Lopulta hän ei ole niinkään kiinnostunut politiikasta tai Trumpin mielipiteistä, vaan hän on lähinnä vain ylpeä itsestään ja tohkeissaan aivan kaikesta mitä Trump tekee. Mitä enemmän Trump tekee Jamesin mielestä cooleja asioita, sitä coolimmaksi myös James tuntee itsensä.
Fanittaminen sinänsä ei ole demokratian toiminnan kannalta ongelmallista. On ihan hyväkin, että äänestetään ehdokkaita, jotka sujahtavat arvoiltaan tai olemukseltaan äänestäjän tarinaan. Ongelmalliseksi fanittaminen kehkeytyy silloin, kun fani vetäytyy omaan maailmaansa, missä muoto on korvannut sisällön. Fanittaminen estää kriittisen ajattelun ja sulkee fanittajan oman kuplan sisään. Tällöin hän ei enää kykene suhtautumaan kriittisesti fanittamisensa kohteeseen, vaan nielee kaiken mitä tämä sanoo. Kyse ei ole enää politiikasta tai poliittisista valinnoista, vaan itse fanittamisesta ja fanin identiteetistä. Tällöin fanittaminen voi ohjata äänestyspäätöksiä ehdokkaan persoonan ja symboliikan perusteella, sen sijaan että arvioitaisiin poliittisia näkökohtia. Äänestettäessä ei siis valita parasta mahdollista ehdokasta, vaan jotain fiktiivistä hahmotelmaa. Poliittisten päätösten tulisi perustua arvioihin ja faktapohjaiseen tietoon, eikä pelkkään fanittamiseen ja symboliikkaan.
Lue lisää tästä aiheesta ja syvenny äänestämisen psykologiaan laajemmin kirjan ”Satunnainen äänestäjä” avulla. Voit tilata kirjan tästä: https://miratio.fi/kauppa/
Obamaa fanittaneista nuorista kerrotaan tutkimuksessa: Parikh (2012):
Parikh, Komal H. (2012): ”Political fandom in the age of social media: Case study of Barack Obama’s 2008 presidential campaign”, London School of Economics and Political Science, väitöskirja.
Brittiläinen mediatutkimuksen professori Cornel Sandvoss (2013) on pohtinut poliittista fanittamista:
Sandvoss, Cornel (2013): ”Toward an understanding of political enthusiasm as media fandom: Blogging, fan productivity and affect in American politics”, Participations, 10(1), s. 252-296.
Kommentit
Lähetä kommentti